lauantai 25. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua meidän perheeltä!

Hau Hau!

Hyvää Joulupäivää ja muitakin pyhiä kaikille. Olen jo kutakuinkin toipunut eilisestä hormonimyrskystä, mitä Jane-Hoffi sai minussa aikaiseksi. Aika outoa (mutta samalla niin ihanaa) miten yksi tyttö voi saada pääni niin pyörälle. En voinut kuin läähättää, haukkua, vinkua ja vähän yrittää astuakin sitä tyttöstä. En vaan voinut vieteilleni mitään. Niin, ja parit vedetkin tuli heitettyä niin matoille kuin huonekaluillekin...

En tiedä löytyykö käytökselleni mitään järjellistä syytä, mutta yksi voisi olla se että täytän neljän päivän päästä vuoden. Eli en ole mikään pieni rääpäle enää, vaan jo ihan miehinen mies (ainakin omasta mielestäni).

Olen myös kuunnellut huolestuneena, että mulle suunnitellaan jonkinmoisen fleeceasun hankintaa. Mä en niin rytkyistä perusta, mutta tänään metsälenkin jälkeen muistutin kyllä enemmän lumiukkoa kuin Lagottoa eli ehkä omistajat kuitenkin ajattelevat vaan mun parasta.

Mitä lahjoihin tulee, niin sain yhden kivan karvaisen fretin, jonka melkein nyljin tänä aamuna ja joka sittemmin poistettiin multa. Sitten sain kivan vinkuvan leijonan, jonka suolistin jo alkuillasta ja joka on nyt roskiksessa. Petteri-Punakuonon jalkaluita sain velipojan kotoa (kiitosta vaan!) ja se on sitten maistunut hyvältä ja ei ole vielä takavarikossakaan :)

Mukavaa Joulunjatkoa meiltä!


.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Nettitauko



Ohhoh, edellisestä viestistäni on mennyt monta kuukautta. Mutta kun nuorelle miehelle sattuu ja tapahtuu jatkuvasti niin paljon asioiat eikä niitä suinkaan ehdi käydä alvariinsa päivittämässä!

Mulla on takana ihana mökkikesä. Luulen, että musta tuli vähän mökkihöperö siellä, mutta kyllä emäntä ja isäntä yritti mua käyttää vähän ihmisten ilmoillakin aina silloin tällöin. Kun tultiin kotiin niin mä ihan ihmettelin kaikkia ohikulkevia ihmisiä, pyöriä ja autoja. Mut en mä hei pelännyt niitä - kunhan katselin ja äimistelin.

Ja olen mä ollut hoidossakin kesällä, ensin mummulla ja sitten velipojan kotona. Meillä oli Aapon kanssa tosi lystiä, kun saimme mellastaa kahdestaan kokonaisen viikonlopun niiden mökillä. Ja sitte tuli vastavierailun aika ja Aapo tuli meidän mökille. Ohjelmassa oli jälleen valtavaa koirapainia, mutta kyllä me osataan ihan rauhassakin olla. Köllötellään vierekkäin ja kohta ollaan jälleen kunnon iskussa!

Sienirintamalle kuuluu, hmm, mielesäni toosi hyvää eli tykkään sienistä tosi paljon. Tosin emäntä ei ole aina samaa mieltä, kun syöksyn jostain takavasemmalta tattien kimppuun. Haperoiden kanssa olen saanut tehdä kaivuuharjoitteita ihan vapaasti, mutta kun mä haluaisin olla aina mukana kun joku löytää jonkun sienen. Ärsyttää, kun ne käskee mut paikoilleen ja sit vaan joutuu katsomaan kun muut kerää sadon. Haluu auttaa!!

Eilen meillä oli aika rankka ja vetinen päivä, kun mut vietiin pitkästä aikaa näyttelyyn. Se oli tietenkin ulkona ja eihän sää oikein suosinut. Mä olin aika märkää poikaa kun astelin kehään, mut silti mä pesin ne muut ihan leikiten. Sain oikein kunniapalkinnon (KP) ja olin rotuni paras edustaja (ROP) - ja sainhan mä muutakin, nimittäin nakkia ja porkkanalettuja! Ne oli ehkä parasta koko päivässä :)

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Sisäsiisti villiviikari

Olen nyt onnistunut vihdoin vakuutttamaan isäntäväen uskomaan, että olen sisäsiisti koira, ollut jo pitkään, reilusti yli kuukauden. Silti sanomalehdet ovat säännöllisesti ilmestyneet keittiönlattialle, kun mut on jätetty yksin kotiin. Mutta ei enää tällä viikolla eli viesti on mennyt vihdoinkin perille!

Viikko sitten olin ensimmäistä kertaa hoidossa ja pappa ja mummi saivat tämän suuren kunnian. Ihmettelin, kun Julle-serkun hajut olivat siellä niin voimakkaat ja siksi ramppasin pitkin iltaa huoneesta toiseen edestakaisin yrittäen etsiä karvaista kamuani. Seurauksena tästä oli mummin kiusaksi muutamat märät lätäköt, mutta enhän mä tahalleen sitä tehnyt!.Ja kun emäntä tuli vihdoin illalla hakemaan mua kotiin, niin mut oli laitettu pihalle rautakangen kanssa. Kanki nurmikossa pystyssä ja minä remmissä vieressä. Sen jälkeen mua ei olla viety hoitoon...

.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sukuloimassa

Huh, en ole vieläkään kunnolla toipunut eilisestä päivästä. Emäntä se jaksaa aina yllättää, tällä kertaa se vei mut paikkaan, joka vilisi muita Lagottoja. Heti perille päästyä mua oli vastassa komea uros, joka yllättäin paljastui isäkseni, Potuksi. Ei se mikään herkkä kohtaaminen ollut, isä vaan nosti viereeni jalkaa ja kusaisi puskaan.

Pihalle päästyä tapasin tuttuja, veljeni Aapon sekä siskot Haikun, Ritan sekä Netan. Meillä oli taas kerran metkaa yhdessä. Sitten oli hirveä lauma muitakin kikkarapäitä, jotka melkein kaikki olivat mulle sukua. Oli mummu, enoja, tätejä ja setiä. Ja tietenkin äiti, Brina. Ajatella, vielä muutama kuukausi sitten se hoivasi ja hyysäsi mua ja nyt tyytyi lähinnä tuhahtamaan ja ajamaan mut pois jaloista, kummallista :-O

Sitten oli taas niitä ihmeellisiä juoksuharjoituksia näyttelyä varten. Mutta siinäkään ei riittänyt yhden koiran (eli mun) kanssa juokseminen, vaan mukaan otettiin myös Netta-sisko. No arvatahan saattaa ettei siitä tullut enää yhtään mitään. Me vaan hypittiin ja leikittiin - emäntä puolestaan hikoili ja kuvitteli meidän olevan lahjottavissa nameilla. Ensi sunnuntaina sen pitäisi sitten kuitenkin onnistua ja vieläpä tuomarin edessä. Minä lähden hommaan löysin rantein ja jos ei mene putkeen niin sitten ei. Pitäähän jonkun hauskuttaa yleisöä - vai mitä Netta?!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Kehäkettu ja mökkihöperö

No niin, se on meikäläinenkin viety nyt kehään oikein tuomarin eteen näytille. Ei sieltä ruusukkeita kotiin kannettu, mutta mukava päivä kuitenkin varsinkin kun pääsin painimaan velipojan kanssa. Näyttelyremmistä en tykännyt yhtään, kun se laitettiin niin ylös korvien tyveen. Yritin vitkutella kehässä samalla kun emäntä juoksutti ympyrää ja tassullakin yritin sitä ottaa pois, mutta ei onnistunut. Kehän ulkopuolella otin puolestaan rennosti. Siinä me maattiin Aapon kanssa vierekkäin kyljelleen ja näytettiin, että hermoissa ei ole ainakaan mitään vikaa.

Näyttelypäivän päätteeksi mut pakattiin autoon ja huristimme taas mökkeilemään. Voi veljet sitä vapautta, mikä mulla siellä on! Päivät pitkät joko istun portailla vahdissa tai osallistun mukana niin pihatöihin kun veneilyynkin. Isäntä ei millään meinannut huolia mua metsurinhommiin, vaikka seisoskelin välillä vain metrin päässä moottorisahasta. Musta vaan on niin kiva olla menossa mukana ja tarkkailla mitä ympärillä tapahtuu.

Hiffasin mökillä uuden taidon, nimittäin haukkumisen, ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi. Olen tähän asti ollut aika hiljaista poikaa, mutta nyt multa lähti melkoinen setti tikkapariskunnalle kun ne rämisteli lähipusikoissa. Sen jälkeen kokeilin samaa taitoa myös kylään tulleeseen mummuun ja ihan varmuuden vuoksi myös isäntään, joka tuli saunalta vesiämpäreiden kanssa. Kyllä musta lähtee aika miehekäs ääni!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Mökillä - villinä ja vapaana

Pääsin viikonloppuna taas uuteen paikkaan - mökille! Paikat piti tietenkin tutkia asianmukaisella tarkkuudella, niin sisältä kuin ulkoakin. Kiva paikka, kun ruokahuolto pelasi kuin kotonakin :) Tulemme kuulemma viettämään täällä aikaa melko paljon kesäaikaan ja se sopii mulle.

Sitäpaitsi ehdin jo saada uuden kaverinkin. Ihan lähellä, pienen metsikön takana mökkeili Novascotiannoutaja, Meisi. Hurmaava ja kaunis, leidi. Sitä vaan ihmettelen, miksi nämä tyttölapset tuppaavat usein olemaan vähän äksyjä. Meisikin örisi alkuun ja sitten ei kuitenkaan malttanut pysyä omalla pihalla vaan hiippaili meille alvariina kylään. Tulkitsen sen niin, että me tehtiin sittenkin sinunkaupat ja ollaan kavereita. Kyllä mä tietysti ymmärrän, että Meisiä vähän ärsyttää uusi koira naapurissa. Sehän on kolunnut täällä meillä aina rapsutusten toivossa ja grillausaikaankin on kuulemma aina löytänyt äkkiä tiensä naapuriin. Nytkin Meisi tupsahti paikalle juuri kun savupönttö alkoi tupruttamaan ekoja savuja.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Nenätyöskentelyä ja koirakoulu-uutisia

Olemme ottaneet sienestyksessä ison uuden askeleen, olen nimittäin päässyt etsimään suppiksia pihalta. Niissä on jo niin tuttu haju, että bongaan mamman jemmat ihan hetkessä. Tunnen itseni tärkeäksi, kun huomaan että isäntäväki riemuitsee löydöistäni. Olen tosi innostunut tästä harrastuksesta!

Emäntä sai tällä viikolla viestin, että meidän pentutottis alkaa parin viikon päästä. Luulen, että se tarkoittaa kivaa telmimistä ja leikkimistä muiden koirien kanssa. Mutta ehkä siellä tehdään jotain muutakin... Eilen käytiin emännän kanssa tutustumassa KKK:n halliin. Käynnnissä oli agitreenit ja pääsin seuraamaan lajia sivusta. Se vasta näytti jännältä!

Samalla reissulla pääsin myös leikkimään hallin pihalla Australianpaimenkoira Dafin kanssa. Ja mikä hauskinta, tuo ihanainen tyttönen tulee samalle pentukurssille kuin minä! Se oli sillä lailla sopivasti äksy, pisti vähän hanttiin kun hyppäsin sen selkään, mutta kuitenkin kiva ja reilu kaveri.

Torstaina sain tehosterokotukset ja se oli kamalaa. Ei mua eläinlääkäri pelota, sehän oli tosi kiva nainen, joka rapsutti ihanasti ja jutteli mukavia. Mutta se piikki näyttää niin inhottavalta, että päätin vähän kokeilla kuinka kovasti pystyisin rimpuilemaan välttääkseni sen joutumisen lihaani. Aika kovaa yritin ja ulvoin minkä kykenin, mutta ihan turhaan. Emäntä piti mua tiukasti sylissä ja taas kerran sain kokea, että asiat eivät mene kuten itse haluan. Oikeastaan se piikki ei lopulta tuntunut oikeastaan miltään ja olinkin vähän nolona järjestämästäni "kohtausesta".

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Karkuretkiä ja ulkoruokintaa

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin niin olen alkanut laajentamaan reviiriäni. Jatkoin puuhaa jo aamupäivästä niin innolla, että me tosiaan käytiin koko porukan voimin rautakaupassa aitaverkko-ostoksilla ja nyt on lagoton mentävät raot ummessa. Emäntää vissiin tympäisi kiivetä aidan yli ja hakea mut naapurin rivitalon etupihoilta omalle puolelle. Ainakin se pisti mut sisälle ja täällä myös sain olla kunnes isäntä oli viimeistellyt aitahommat. Ja ihan vaan kostoksi en mennyt enää lähellekään aidan rakosia. Huomasin jo kaukaa, että en pääse enää alta karkuteille, joten ihan turhaa vaivaudun enää sinne norkoilemaan. Ja nyt isäntäväkin luulee tehneensä turhaa työtä... heh heh.

Ja tänään koin myös ensimmäisen ateriani ulkona. Olin kaivanut niin antaumuksella pihalla, että mua ei huolittu sisälle syömään. Ei se mitään, pääasia että ruokahuolto pelaa ja kyllä ruoka maistui vähintäänkin yhtä hyvältä ulkona nautittuna. Sitäpaitsi mulla oli siinä samalla tärkeä homma savustuspöntön valvojana. Tein hyvän työn, sillä kalasta tuli tosi hyvää (tai niin isäntäväki ainakin kehui, en ole päässyt vielä maistamaan, mutta mulle taitaa olla rippeitä jemmassa).

Kevät tuli - lumet suli

Tuntuu siltä, että lumien sulaminen on sulattanut myös isäntäperheen järjenhippuset. Ne ei ole enää sisällä ollenkaan, vaan jatkuvasti pihalla touhuamassa jotain. Olen yrittänyt olla menossa mukana, pesemässä painepesurilla venepressua ja terassia, hakettanut puita, tampannut mattoja, haravoinut ym. Mutta ihmettelen eikö ne ikinä väsy, mun pitää ainakin huilia välillä. Kun vihdoin pääsin sisälle monen yrittämisen jälkeen niin samantien heittäydyin lattialle aurinkoon ja NUKUIN melkein iltaan asti. En jaksanut edes olla grillipuuhissa mukana, niin raukeaksi tunsin oloni.

Jotta sain käännettyä pihalla huomion välillä itseeni niin keksin alkaa hiippailla naapurin puolelle aidan alta. Ei mennyt kauaa kun ihmeteltiin missä olen ja sitten mut huudettiin takaisin ja sain namia. Kannatti siis käydä vieraissa :) Mutta siitä taitaa tulla nopeasti loppu, sillä tänä aamuna kuulin suunnitelmista käydä rautakaupassa verkkoaitaostoksilla. Eli täytyy keksiä uusi tapa kerätä huomiota ja saada namipaloja tai sitten vaan tyytyä pihapuuhiin omalla tontilla. Omalla puolella on sittenkin aika kivaa ja turvallista!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Uusia harrastuksia luvassa

Eilen mulle kerrottiin, että olen pääsemässä pentuagilityryhmään. Emäntä näyttää olevan iloinen asiasta, mutta itse en osaa ottaa siihenvielä mitään kantaa. Harjoituskentän ohi olemme kävelleet jo useasti ja muutaman viikon päästä meidän pitäisi päästä tutustumaan aitojen sisäpuolellekin. Toivottavasti siitä tulee kivaa!

Tämä viikko on mennyt tosiaan puutöissä. Olen tullut kuulemma vähän turhan rohkeaksi, kun änkeän seisomaan puupöllilä vasten, kun isäntä on pilkkomispuuhissa. Mutta kun haluan niin kovasti osallistua ja tehdä osuuteni. Onneksi saan usein oman pienen kalikan, jota sitten kantelen ympäri pihaa. Niistä saisi kasaan jo melkoisen pinon sytteitä, jos vaan olisivat yhdessä paikassa.

Sohvapaikan menetys ei tunnu enää niin kamalalta. Onneksi mulle pidetään seuraa lattialla eikä se jättityynykään enää tunnu yhtään hassummalta petipaikalta. Ihan hyviä unia siinä on saanut.

En tiedä mikä karvanleikkuumania tuohon emäntään on iskenyt, kun taas tänään pisti sakset viuhumaan. Käytiin hakemassa illansuussa joku paketti yhdeltä naiselta ja siinä tuli mukana joku näyttelyremmi (sitä kokeiltiin heti täällä sisällä enkä oikein tajunnut mikä juttu se oikein oli) ja parit sakset. Eikä aikaakaan, kun varastosta kannettiin meidän grillikatokseen pöytä, jolle pääsin patsastelemaan. Ja karvaa lähti. Emäntä ihan selvästi nautti, kun sillä oli vihdoin hyvät sakset käytössä. Mä yritin olla suht asiallinen, vaikka en kyllä jaksanut seistä ihan koko aikaa vaan istahdin aina välillä huilaamaan. Mutta on mua nyt taas kehuttu hienoksi ja siistiksi kaveriksi eli tässä taisi kuitenkin kaikki voittaa, minä pääsin karvoistani ja emäntä kehrää tyytyväisenä.

Ja nyt saunaan!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Risusavottaa ja puuhommia

Tänään isäntä vihdoin tajusi sen, mitä olen yrittänyt viestittää koko täällä oloni ajan. En siis ole turhaan kanniskellut ja maistellut risuja, pusikoissa olemisesta puhumattakaan. Musta oli kiva katsella kun isäntä hakkasi kirveellä halkoja ja tokihan mä pikkusen osallistuinkin työntekoon, mutta enimmikseen tyydyin seuranpitäjän rooliin. Muutenhan isäntä olis ollut ihan yksinäinen. Kyllä kelpaa taas ensi talvena köllötellä takkatulen ääressä, kun on itse osallistunut takkapuiden tekoon.

Yhtä juttua mä en tajua, nimittäin mut on viety tänään suihkuun jo neljästi. Ihan älytöntä veden tuhlaamista tuo jatkuva veden lorottelu. Ja sitten olen kuullut puhuttavan, etä mä jotenkin haisen kun tulen ulkoa sisälle  (ja vielä jopa pesun jälkeenkin). Mielestäni multa tuoksuu ja maistuu ihanalta, juurista ja tammenterhoista puhumattakaan!

Kaikesta tästä jynssäämisestä huolimatta koin iltapäivällä järisyttävän takaiskun, en nimittäin päässyt enää sohvalle. Luulin, että tää on vaan jotain huonoa pilaa, mutta ei, totta se on. Alkuillasta mulle roudattiin joku lohdutuskappale (jättityyny) olkkarin lattialle ja vaikka kuinka yritin hiippailla sohvalle niin aina sain lähtöpassit. Törkeätä! Olen yrittänyt pistää kampoihini ja sanoa muutaman valitun sanan kun mua on käsketty sohvalta alas. Ihan turhaan, ei auta. Olen tainnut lopullisesti menettää ihanat köllöttelyt sohvalla. Ja mitä tuohon sohvan korvikkeeseen tulee, niin en piruuttanikaan halunnut maata sillä vaan menin mieluummin seinän ja tyynyn väliin lattialle ja esitin marttyyria.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

13 vkoa, 7.9 kg

Juhuu, tänään tuli 13 viikkoa mittariin. Enkä mä muutenkaan mikään rääpäle ole, emäntä nimittäin sai mulle tänään puntarilla hienot lukemat, 7.9 kg.

Mä päätin heti aamusta, että tänään en ole yksin kotona. Pistin melkoiset vinkumiset ja oven raapimiset kehiin kun emäntä oli lähdössä töihin ja jatkoin niin kauan kun isäntä tuli Siiriä viemästä (Tai niin se ainakin luulee. Oikeasti aloitin mekkalan uudelleen vasta kun kuulin isännän rapistelevan ovella). Kun kuulin, että isäntä tuli kotiin niin päätin jatkaa mökäämistä niin kauan että se tulee ja päästää mut pois keittiöstä. Isäntä puolestaan oli päättänyt odottaa kunnes vaikenen, mutta minä olin sinnikkäämpi. Isäntä ei nimittäin pääse työhuoneeseen tulematta ensin keittiöön ja koska tietokone odotti työpöydällä ja työt kutsuivat, niin minä sain erävoiton! Ja mikä parasta, isäntä ei lähtenyt kotitoimistolta mihinkään koko päivänä. Eli kannatti pistää show pystyyn; jatkan taatusti samalla linjalla muinakin päivinä!

Emäntä päätti parturoida mua taas ja pisti sakset viuhumaan. Olen kuulemma paljon komeampi nyt, kun karva on lyhyempää ja kihartuu kauniisti. Ihan sama mulle, mutta kyllähän se kivalta tuntuu kun mua ihastellaan ja rapsutellaan.

Iltalenkillä sattui muuten melkoinen ihme, itseasiassa jo toinen parin päivän sisällä. Yks nainen nimittäin kysyi isännältä olenko mä Lagotto. Ja sunnuntaina yks pikkunoita tuli ovelle sellaisen kivasti koristellun oksan kanssa ja ensin se luritteli kivasti rimmaavan lorun ja sitten sekin kysyi olenko mä Lagotto. Isännältä meinasi leuka tipahtaa alas, kun sellainen pikkuihminen tunnisti mun rodun. Täytyy kyllä myöntää, että masalalaiset on aika valveutunutta porukkaa kun ne tunnistaa meikäläisen rodun noinkin hyvällä prosentilla.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Sienestyksen alkumetreillä

Saimme eilen tuliaisina Ainolta kuivattuja suppilovahveroita ja pääsin tänään tekemään niiden kanssa lähempää tuttavuutta. Metka tuoksu siinä sienessä!

Olen kuullut isäntäväen usein puhuvan sienestyksestä ja että se tulisi olemaan tärkeä tehtäväni perheessämme, mutta en vielä ihan ymmärrä mitä se tarkoittaa. Tänään totuus alkoi valjeta pienen hapuilevan ensiaskeleen verran, kun isäntä päätti kokeilla käytännössä lukemiaan sienestysoppeja. Pääsin siis todellakin etsimään ihka aitoa sienenkäppyrää, suppista, olohuoneemme lattialta.

Minä-poika en kauaa aikaillut vaan säntäsin samantien suppiksen luokse. Ja kyllä kannatti, palkkana oli nimittäin namia! Tein saman ainakin neljä kertaa peräkkäin ja aina vaan nopeammin. Hoksasin, että mitä nopeammin sienen luokse pääsen, sitä vauhdikkaammin myös nami sujahtaa suuhuni. Kätevää :)

Huh Hulinaa -Lauantai 27. maaliskuuta 2010

Lauantaiaamupäivällä meille saapui vieraita tai oikeastaan ei niinkään vieraita, sillä pihalleni alkoi kerääntymään yksi kerrallaan omat sisarukseni, Haiku, Rita, Netta ja Aapo. Nata ei päässyt valitettavastitällä kertaa mukaan näihin karkeloihin. Yhteensä meitä oli paikalla siis 5 pentua! Oli ihana telmiä taas yhdessä ja vaihtaa kuulumisia haukun ja leikkisän murinan säestyksellä.

Talon rauhoituttua muiden lähdettyä omille kotimatkoilleen minä-poika tunsin itseni niin väsyneeksi, että päätin ottaa noin 7 tunnin päiväunet päiväruokailun jälkeen.

Kiitos kaikille mukana olleille ja seuraavaa tapaamista odottaen.


keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Bloggaaminen alkaa

Hei,
Lagotto Romagnolo Pipo 10 viikkoa on nyt saanut oman blogin. Täällä Pipo tulee kertomaan emännän ja isännän kirjoittamana kuulumisiaan.