sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lokakuussa vedetään lonkkaa






Tänään siirrettiin kellot talviaikaan ja isäntäväki pääsi yllättämään mut aamulla kesken makoisten unien! Mullahan ei ole edelleenkään lupaa olla sohvalla, mutta yöllä kun kukaan ei nää, niin käytän tilaisuuden hyväksi ja hyppään sohvalle pötköttelemään. Se vasta on ihanaa!

Kun tästä tokenin, lähdimme pitkälle metsälenkille kirpeään pakkassäähän. Kyllä tuntui taas hyvältä päästellä pitkin metsiä ja päästellä ylimääräisiä höyryjä.

Eilen käytiin emännän kanssa tutussa paikassa, nimittän KKK:n hallilla. Ihmettelin kuinka me taas ollaan täällä, sillä viimeksi perjantaina olimme siellä treenaamassa. Lauantaina olikin sitten vähän erilainen tunnelma, siellä oli nimittäin epäviralliset kisat. Käytiin kuulemma hakemassa kisakokemusta, sillä vaikka lisenssit on maksettu tälle vuodelle, niin kisapassi on edelleen leimaamatta. Mölleissä otettiin pari starttia ja päätin näyttää emännällekin, että kyllä mä nää hommat osaan. Yllätin sen iloisesti kiitämällä kaksi 0-rataa ajoilla 32,43 ja 35,83. Niinhän siinä kävi, että me oltiin nopeimmat kiitäjät ja ekaa kertaa pääsimme kokeilemaan miltä tuntuu seistä 1-pallilla. Oikeastaan se toiseksi tullut tolleri kiinnosti mua kyllä enemmän kun se typerä seisoskelu siellä numeron takana. Kotiinviemiseksi saatiin kuitenkin herkkuja molemmille - mulle ja emännälle :)