Sukuloimassa

Huh, en ole vieläkään kunnolla toipunut eilisestä päivästä. Emäntä se jaksaa aina yllättää, tällä kertaa se vei mut paikkaan, joka vilisi muita Lagottoja. Heti perille päästyä mua oli vastassa komea uros, joka yllättäin paljastui isäkseni, Potuksi. Ei se mikään herkkä kohtaaminen ollut, isä vaan nosti viereeni jalkaa ja kusaisi puskaan.

Pihalle päästyä tapasin tuttuja, veljeni Aapon sekä siskot Haikun, Ritan sekä Netan. Meillä oli taas kerran metkaa yhdessä. Sitten oli hirveä lauma muitakin kikkarapäitä, jotka melkein kaikki olivat mulle sukua. Oli mummu, enoja, tätejä ja setiä. Ja tietenkin äiti, Brina. Ajatella, vielä muutama kuukausi sitten se hoivasi ja hyysäsi mua ja nyt tyytyi lähinnä tuhahtamaan ja ajamaan mut pois jaloista, kummallista :-O

Sitten oli taas niitä ihmeellisiä juoksuharjoituksia näyttelyä varten. Mutta siinäkään ei riittänyt yhden koiran (eli mun) kanssa juokseminen, vaan mukaan otettiin myös Netta-sisko. No arvatahan saattaa ettei siitä tullut enää yhtään mitään. Me vaan hypittiin ja leikittiin - emäntä puolestaan hikoili ja kuvitteli meidän olevan lahjottavissa nameilla. Ensi sunnuntaina sen pitäisi sitten kuitenkin onnistua ja vieläpä tuomarin edessä. Minä lähden hommaan löysin rantein ja jos ei mene putkeen niin sitten ei. Pitäähän jonkun hauskuttaa yleisöä - vai mitä Netta?!

Rantavahtina mökkillä

Pipo tarkkailee ulapalle.

Kehäkettu ja mökkihöperö

No niin, se on meikäläinenkin viety nyt kehään oikein tuomarin eteen näytille. Ei sieltä ruusukkeita kotiin kannettu, mutta mukava päivä kuitenkin varsinkin kun pääsin painimaan velipojan kanssa. Näyttelyremmistä en tykännyt yhtään, kun se laitettiin niin ylös korvien tyveen. Yritin vitkutella kehässä samalla kun emäntä juoksutti ympyrää ja tassullakin yritin sitä ottaa pois, mutta ei onnistunut. Kehän ulkopuolella otin puolestaan rennosti. Siinä me maattiin Aapon kanssa vierekkäin kyljelleen ja näytettiin, että hermoissa ei ole ainakaan mitään vikaa.

Näyttelypäivän päätteeksi mut pakattiin autoon ja huristimme taas mökkeilemään. Voi veljet sitä vapautta, mikä mulla siellä on! Päivät pitkät joko istun portailla vahdissa tai osallistun mukana niin pihatöihin kun veneilyynkin. Isäntä ei millään meinannut huolia mua metsurinhommiin, vaikka seisoskelin välillä vain metrin päässä moottorisahasta. Musta vaan on niin kiva olla menossa mukana ja tarkkailla mitä ympärillä tapahtuu.

Hiffasin mökillä uuden taidon, nimittäin haukkumisen, ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi. Olen tähän asti ollut aika hiljaista poikaa, mutta nyt multa lähti melkoinen setti tikkapariskunnalle kun ne rämisteli lähipusikoissa. Sen jälkeen kokeilin samaa taitoa myös kylään tulleeseen mummuun ja ihan varmuuden vuoksi myös isäntään, joka tuli saunalta vesiämpäreiden kanssa. Kyllä musta lähtee aika miehekäs ääni!