Tänään isäntä vihdoin tajusi sen, mitä olen yrittänyt viestittää koko täällä oloni ajan. En siis ole turhaan kanniskellut ja maistellut risuja, pusikoissa olemisesta puhumattakaan. Musta oli kiva katsella kun isäntä hakkasi kirveellä halkoja ja tokihan mä pikkusen osallistuinkin työntekoon, mutta enimmikseen tyydyin seuranpitäjän rooliin. Muutenhan isäntä olis ollut ihan yksinäinen. Kyllä kelpaa taas ensi talvena köllötellä takkatulen ääressä, kun on itse osallistunut takkapuiden tekoon.
Yhtä juttua mä en tajua, nimittäin mut on viety tänään suihkuun jo neljästi. Ihan älytöntä veden tuhlaamista tuo jatkuva veden lorottelu. Ja sitten olen kuullut puhuttavan, etä mä jotenkin haisen kun tulen ulkoa sisälle (ja vielä jopa pesun jälkeenkin). Mielestäni multa tuoksuu ja maistuu ihanalta, juurista ja tammenterhoista puhumattakaan!
Kaikesta tästä jynssäämisestä huolimatta koin iltapäivällä järisyttävän takaiskun, en nimittäin päässyt enää sohvalle. Luulin, että tää on vaan jotain huonoa pilaa, mutta ei, totta se on. Alkuillasta mulle roudattiin joku lohdutuskappale (jättityyny) olkkarin lattialle ja vaikka kuinka yritin hiippailla sohvalle niin aina sain lähtöpassit. Törkeätä! Olen yrittänyt pistää kampoihini ja sanoa muutaman valitun sanan kun mua on käsketty sohvalta alas. Ihan turhaan, ei auta. Olen tainnut lopullisesti menettää ihanat köllöttelyt sohvalla. Ja mitä tuohon sohvan korvikkeeseen tulee, niin en piruuttanikaan halunnut maata sillä vaan menin mieluummin seinän ja tyynyn väliin lattialle ja esitin marttyyria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti