lauantai 17. huhtikuuta 2010

Nenätyöskentelyä ja koirakoulu-uutisia

Olemme ottaneet sienestyksessä ison uuden askeleen, olen nimittäin päässyt etsimään suppiksia pihalta. Niissä on jo niin tuttu haju, että bongaan mamman jemmat ihan hetkessä. Tunnen itseni tärkeäksi, kun huomaan että isäntäväki riemuitsee löydöistäni. Olen tosi innostunut tästä harrastuksesta!

Emäntä sai tällä viikolla viestin, että meidän pentutottis alkaa parin viikon päästä. Luulen, että se tarkoittaa kivaa telmimistä ja leikkimistä muiden koirien kanssa. Mutta ehkä siellä tehdään jotain muutakin... Eilen käytiin emännän kanssa tutustumassa KKK:n halliin. Käynnnissä oli agitreenit ja pääsin seuraamaan lajia sivusta. Se vasta näytti jännältä!

Samalla reissulla pääsin myös leikkimään hallin pihalla Australianpaimenkoira Dafin kanssa. Ja mikä hauskinta, tuo ihanainen tyttönen tulee samalle pentukurssille kuin minä! Se oli sillä lailla sopivasti äksy, pisti vähän hanttiin kun hyppäsin sen selkään, mutta kuitenkin kiva ja reilu kaveri.

Torstaina sain tehosterokotukset ja se oli kamalaa. Ei mua eläinlääkäri pelota, sehän oli tosi kiva nainen, joka rapsutti ihanasti ja jutteli mukavia. Mutta se piikki näyttää niin inhottavalta, että päätin vähän kokeilla kuinka kovasti pystyisin rimpuilemaan välttääkseni sen joutumisen lihaani. Aika kovaa yritin ja ulvoin minkä kykenin, mutta ihan turhaan. Emäntä piti mua tiukasti sylissä ja taas kerran sain kokea, että asiat eivät mene kuten itse haluan. Oikeastaan se piikki ei lopulta tuntunut oikeastaan miltään ja olinkin vähän nolona järjestämästäni "kohtausesta".

3 kommenttia:

  1. Kiva blogi velipojalla! Mukava lukea koiramaisia kuulumisia:) Pipolla on hyvin Nettamainen ilme tuossa isossa kuvassa - siskonsa näköä;) Terkkuja Netalta ja porukoilta

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva nähdä Pipo livenä! Söötti kuin mikä! Toivottavasti poika oli siivosti kotona meidän jäljiltä :)

    VastaaPoista
  3. Anna, hienosti oli odottanut eikä mitään pisuja ollut edes paperilla. Luulen pojan nukkuneen viikonlopun väsymystä ja nauttineen hiljaisuudesta :)

    VastaaPoista